Aspin Jaakot ja Kukkulan talo - Aspin perheen ja Kukkulan talon elämän vaiheita Puolangan kirkonkylällä 1800-luvulta 2020-luvulle

Tämä teos kertoo 1800-luvulta alkaen Jaakko Asp-suvun vaiheista, erityisesti sotilasurilla olleista miehistä ja äitien koteja suojelevista elämäntehtävistä. Syvä kristillisyys ja hengellinen voima ovat kantaneet sukupolvia erilaisissa koettelemuksissa. Teokseen on koottu vanhojen kirjeiden kokemuksellisia kuvauksia Puolangan kirkonkylän elämästä Suomen sotien aikoina sekä pula-ajoista selviytymisestä. Suvun vanha Kukkulan talo elää yhä keskellä Puolangan kirkonkylää kulttuuria huokuvaa uutta aikakauttaan.

Leena Jokinen os. Aspinjaakko (fysioterapeutti, KM) on tehnyt elämäntyönsä kuntoutuspalveluiden ja vammaisjärjestöjen parissa. Ammattiuransa aikana hän on kirjoittanut artikkeleita sekä julkaisuja. Eläkepäivikseen hän palasi asumaan isänsä suvun maille Kainuuseen. Siellä hänellä on ollut aikaa perehtyä esivanhempien elämänvaiheisiin suvussa säilyneiden kirjeiden, muistikirjojen ja valokuvien kautta. Kahden edellisen sukupolven ajatus kirjoittaa Asp-suvun ja kirkonkylällä yhä elämää huokuvan Kukkulan talon sekä Puolangan kirkonkylän sota-aikaisten koettelemusten tarina kypsyi vihdoin kirjalliseksi historiikiksi. Tämä on nyt luettavana Leena Jokisen esikoisteoksessa.