Auringon varjo

Auringon varjo on yhtä aikaa suoja ja uhka keski-ikäisyyden yllä, perheellisen onnen ja huolen runollinen manifesti. Vuodet kuluvat ja vuosirenkaiden turruttama iho tuntee vähän viiveellä, eikä syntymäpäiväkakun kynttilöitä kannata enää laskea. Perhematkat seuraavat toisiaan, kuten matka omaan itseen siinä sivussa. Historialliset kohteet luovat koti-ikävän, antavat ymmärryksen ja viestin jälkikasvulle, kuinka historia on ääretön, se on tuhkaa Auringon varjo on voipuneen, mutta tyytyväisen sydämen kertomus. Kuinka elämässä on riittänyt tasoja ja kierroksia, vaikka ikävuodet tukistavat, elämän herkut sulavat hitaammin, mutta palautuen aina uudelleen ajan kiitolliseen kiertokulkuun. Auringon varjossa on toivoa.

Tauno Mathlinin koulutustaustasta löytyy sähköasentajaa, vartijaa, taide- ja mediapajaohjaaja, puhe- ja draamailmaisukouluttajaa, kasvatustieteen maisteria, lehtoria ja ammatillista erityisopettajaa. Perinteisen päivätyön lisäksi Mathlin on kirjoittanut runoja yli puolet tähänastisesta elämästään. Hän on intohimoinen ja välillä julkaisukantaan yltävä proosan ja lyriikan kirjoittaja. Mathlin tekee myös omiin runoihin perustuvaa musiikkia pätevien kitaristien kanssa kokoonpanoissa nimeltään: Sumuiset Kansiot ja Arpitakauma.

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Keskivuodenaika Tauno Mathlin

8,99 €*
Download
ePUB
Kämmenasukki Tauno Mathlin

10,99 €*