Eväsretki matonkudeniitylle

Salaisessa huoneistossa, erään tuiki tavallisen madridilaiskerrostalon kellarikerroksessa on ainutlaatuinen kokoelma lasipurkkeihin säilöttyjä nuorten naisten käsiä. Niiden kyljessä lukee luovuttajansa nimi: Camila, Camila 2, Camila 3. Kun Malla lähtee töihin ulkomaille, hän saa huomata, ettei elämä katalonialaisessa vuoristokylässä olekaan niin jännittävää, kuin hän oli kuvitellut. Hän lähtee hakemaan jännitystä Barcelonan yöelämästä, mutta se ei ole yksinäiselle nuorelle naiselle lainkaan niin vaaratonta, kuin seikkailunhaluinen Malla kuvittelee. Teo on erakoitunut taiteilija, joka yhä muistelee ja kaipaa nuoruudenrakastettuaan Saanaa. Hän purkaa näitä tunteitaan tekemällä puusta naista esittäviä veistoksia. Niillä kaikilla on samat kasvonpiirteet: Saanan. Teon elämä muuttuu dramaattisesti kun hän tapaa Mallan. Yhdessä he lähtevät epätoivoiselle pakomatkalle vuoristoon. Matkalle, jolta vain kaikkein vahvimmat ja ovelimmat voivat selvitä hengissä.

Pau Valent on viettänyt lapsuutensa satakuntalaisessa maalaiskylässä ja asunut suuren osan aikuiselämästään Barcelonassa. Innostus kirjoittamiseen syttyi kun Pau voitti kansakoulussa kirjoituskilpailun. Hän päätti että hänestä tulisi isona kirjailija. Ensimmäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen Pau huomasi, että ensin olisi elettävä ne kokemukset joista halusi kirjoittaa. Kirjailija on asunut monissa eri paikoissa ja matkustellut paljon. Hän on työskennellyt mm seuraavissa ammateissa: ammattiopettaja, hautausvakuutusten myyjä, huonekalupuuseppä, kirvesmies, kalusteasentaja, koristeveistäjä, laadunvalvoja, liikennemerkkiasentaja, muotintekijä, puisto työntekijä, puutavaramyyjä, sisäänostaja, suojatiemaalari, tuotantoapumies, veneenrakentaja, ydinvoimalasiivooja, yrittäjä. Paun suunnitelma kirjailijaksi ryhtymisestä oli sinänsä hyvä, mutta jossain vaiheessa hän ymmärsi, että olisi myös alettava kirjoittaa. Edellä mainitun prosessin tuloksena syntyi kirjailijan esikoisteos Viimeinen syksy. Julkaistu 2017.

Verwandte Artikel

Eväsretki matonkudeniitylle Valent, Pau

22,90 €*

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Tarinoita tornistani Pau Valent

9,99 €*
Download
ePUB
Kuolleen miehen lista Pau Valent

19,99 €*
Download
ePUB
Bonsaipuun juurella Pau Valent

15,99 €*
Download
ePUB
Viimeinen syksy Pau Valent

14,99 €*