Herttuan kameleontti

Runoteos on syntynyt kaksikymmenluvun alkuvuosina erilaisten tapahtumien myllertäessä maailmankuvaamme. Se on sopiva sekoitus tuntemuksia ja havaintoja. Kotkan lisäksi, Aurinkorannikolla muuttolintuna vietetty aika on vaikuttanut osaan runoista. Ne käsittelevät monipuolista elämän kirjoa Espanjassa Yllätyksenä oli, mitä löytyi naapurustosta. Viereisen talon kahvila ei ollutkaan ihan tavallinen kahvila. Siitäkin on kirjoitusten aiheissa. Aiheet käsittelevät myös tapahtumia, joihin emme itse voi vaikuttaa. Antoisia lukuhetkiä.

Juhana Kuure, herttuaksi joskus mainittu, kotkalainen runoilija. Maailmaa nähnyt, muualtakin kuin piharaitilta. Asuu Kotkan Rauhalassa vaimonsa ja kissan kanssa. Talvisin pyrkii asumaan ja kirjoittamaan etelässä, auringon lämmössä. Taakse on jäänyt insinöörin tekninen maailma. Nyt on aikaa kirjoittamiselle. Esikoisteos; Herttua hailin kutsuhuutoja Kotkasta ilmestyi syyskuussa 2021. Uusin teos; Herttuan kameleontti vuodelta 2022.

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Download
ePUB
Välähdyksiä hetkissä Juhana Kuure

7,49 €*