Hulivillihallitus

Tuomenmaassa kuohuu. Pääministeri Johan Vispilä ja hänen laumansa ovat saattamassa maan asiat sekaisin. Toimivia sairaaloita ajetaan alas sote-markkinoiden yksityistämiseksi ja maakuntahallinnon varjolla luodaan uusia hallintohimmeleitä ja samalla suojatyöpaikkoja puoluekoneistojen riviuurastajille. Kakolan yliopisto juonii opastusministeri Anne Svan-Kaasalaisen kanssa OKL:n siirron Uusilinnasta Joenmutkaan aiheuttaen näin hirmuiset lisäkulut veronmaksajille. Asia ei huoleta edes valtion rahakirstun vartijaa Vesseli Orpanaa. Onneksi työttömyysministeri Ari Lehmusvirran aktiivisuusmalli virittää Jeremias Änkeröisen toimimaan. Hän esittää ministereille vaikeita kysymyksiä, ja kun oikeuskansleri ottaa ohjat käsiinsä, niin Kakolan yliopisto ja Tuomenmaan hallitus joutuvat lujille. Hulivillihallitus on huumorin värittämä kansalaisen näkemys politiikan kiemuraisesta maailmasta. Kirjan on kuvittanut Hannu Härkönen.

Unto Sinkkonen on eläkkeellä oleva yliopistonlehtori (syntynyt v. 1944). Hän on henkilökohtaisesti kokenut yliopistoelämän mullistukset, joista hän on kertonut jo Veijariyliopisto-kirjassaan. Pitkän uransa aikana hän on seurannut tarkasti ja ihmetellen myös poliitikkojen toimia.

Verwandte Artikel

Hulivillihallitus Sinkkonen, Unto

12,90 €*

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Kivikomppania Unto Sinkkonen

4,99 €*
Download
ePUB
Veijariyliopisto Unto Sinkkonen

4,49 €*