Iku-Ruotus

Iku-Ruotus on Arvo Survon laatima Inkerinmaan ja Karjalankannaksen kansojen pienoiseepos, joka kertoo, miten aika ajoin kansanheimojen rauhallisen elämän sekoittivat muualta tulleiden valloittajien ryöstö- ja käännytysretket. Sota tunkeutui alueelle, milloin idästä ja milloin lännestä. Eepoksessa eri suunnista tulleita ristimiekkalaisia edustaa ikiaikainen kansanrunouden Ruotus.

Arvo Survo tunnetaan parhaiten hengellisestä työstään Inkerin luterilaisen kirkon pappina. Inkeriläiset tuntevat hänet myös muusikkona ja perinteenkerääjä. Ei ole mikään ihme, että työssään laulamista hyödyntävänä ja kansanrunouteen ihastuneena Survosta tuli myös runoilija. Hänen ensimmäinen kirjallinen julkaisunsa oli 1990-luvun alkupuolella ilmestynyt laaja runoelma Itku Inkerille. Pian sen jälkeen julkaistiin kirjasena ja äänitteenä kalevalainen Korpimessu ja 2000-luvun alussa apokryfieepos Suur-Synty Kiesus. Vielä ennen seuraavaa eepostaan häneltä ilmestyi Korvekko-runoelma. Vuonna 2020 Juminkeko julkaisi hänen inkerois-vatjalaisen eepoksensa Pääskölintu - päivälintu, mikä on kunnianositus Inkerinmaalla elävälle kahdelle pieneksi vähemmistöksi supistuneelle kantakansalle. Pienoiseepoksessa kerrotaan, millaisena inkerois-vatjalainen mytologia näkee maailman synnyn. Nyt Survo jatkaa pienoiseeposten tekemistä tarttuen jo varhaisessa kansanrunoudessa esiintyneeseen Ruotukseen, mikä on Raamatun Herodeksen nimi runolauluperinteessä. Ruotus ei kansanrunoissa ole historiallinen henkilö, vaan pahan ilmentymä. Sellaisena hän esiintyy myös Arvo Survon eepoksessa. Tässä tapauksessa sodan tuojana rauhalliseen, Korpikansolaan, mikä eepoksessa kuvaa Karjalankannaksella ja Inkerinmaalla elävien itämerensuomalaisten kansojen asuinsijoja. Kaikkien näiden kansojen eepoksena Iku-Ruotusta voidaan pitää. Niiden asuinalueille sota on työntynyt eri aikoina, milloin lännestä ja milloin idästä. Ruotus sotajoukkoineen on näiden kaikkien valloittajien - ristimiekkalaisten, kuten Survo ilmaisee - symboli.