Jälkiä

Pysyvä asutus alkoi levitä Tarvasjoen latvavesien erämaihin 1300-luvun alussa. Neljän vuoden verovapauden turvin uudisasukkaat rakensivat talonsa ja raivasivat ensimmäiset peltonsa asumattomiin korpiin. Karinaisten kylät saivat alkunsa. Kun Turun linnaläänin ensimmäinen maakirja laadittiin vuonna 1540, oli Suutarlan kylässä viisi taloa. Siikarla ja Sauhula mainitaan nimeltä, mutta muista taloista on aikakirjoihin jäänyt vain isäntien nimet. Vuonna 1606 Siikarlan isännäksi tuli Pentti Martinpoika Tilkasista. Hänen jälkeensä on sama suku pitänyt taloa. Suutarlan Siikarlan tarina kuljettaa lukijan Kustaa Vaasan ajoista itsenäisen Suomen alkuvuosiin. Talon vaiheisiin kietoutuvat myös kirjoittajan suvun kohtalot. Kirjoittajan isän isoisä Heikki Heikinpoika Siikarla isännöi Heikki-Siikarlana tunnettua talon toista puoliskoa vuosina 1877-1929. Hän luotsaa talon läpi kriisien ja yhteiskunnallisten murrosaikojen, mutta kokee myös suuria menetyksiä. Tutustuminen sukutalon historiaan johdattaa kirjoittajan myös oman perheen kipupisteisiin. Historia jättää jälkensä arkistojen kätköissä hapertuviin asiakirjoihin, mutta myös ihmisten mieliin ja muistoihin.

Arkkitehti Katri Tulkki (1945) on aikaisemmin julkaissut äitinsä Eva Siikarlan ja isovanhempiensa Lauri Tudeerin ja Maija Åkerman-Tudeerin sodanaikaisen kirjeenvaihdon teoksessa Sodan pitkä varjo (2019).