Kaipuun kylmä syli

Vuosia sitten eronnut Elisa Pajamaa löytää internetin deittipalstalta miehen ja lähtee tätä tapaamaan Häkinsalmelle, Kainuun syrjäisimpään korpikylään. Metsän keskellä vaatimattomissa oloissa asuva Daniel Pääkkönen on erikoinen ja moniulotteinen persoona, ja kaiken lisäksi taiteilija, joten Elisalle on tiedossa runsaasti haasteita. Hän ihastuu Danielin lisäksi koko Särkän ränsistyneeseen maatilaan, ja siihen, miten Kainuussa kaikki on niin erilaista kuin hänen kotipuolessaan Hämeessä. Elisa saa olla varpaillaan milloin taloon tunkeutuvan hiipparin, milloin lähitienoolla perimätiedon mukaan vaeltavien aaveiden takia. Lupaavasta alusta huolimatta Elisan ja Danielin välille ei synny tasapainoista suhdetta, vaan tunteet ja tilanteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin elämän heitellessä pariskuntaa eri suuntiin. Vaikka rakkaudenkaipuu pitää Elisaa tiukasti otteessaan, hän kokee vaikeuksien keskellä saavansa apua ylhäältä, ja usko onkin yksi kirjan keskeisistä teemoista.

Mariel Aho on 57-vuotias nykyisin hämeenlinnalainen runoilija-kirjoittaja. Hän on julkaissut runokokoelman Tulisydän, pikisydän vuonna 2020, ja nyt on vuorossa hänen esikoisromaaninsa Kaipuun kylmä syli. Romaanin tekstiin kirjoittaja on saanut innoituksensa rakkaudesta Kainuun ihmisiin ja luontoon. Aho on asunut useilla eri paikkakunnilla Etelä-Suomessa, mm. Helsingissä ja Hämeenlinnassa, ja saanut vaikutteita kirjoittamiseen monista eri lähteistä. Kirjoittaja on asunut joitakin vuosia myös Kainuussa, jossa koko teksti sai alkunsa.

Verwandte Artikel

Kaipuun kylmä syli Aho, Mariel

19,40 €*