Lammin pitäjän asutuskehityksen rekonstruointi ryhmäkylistä hajakyliin 1694-1855

Asutusrakenteen historiasta ja kerroksellisuudesta kertovaa aineistoa tarvitaan monilla aloilla, kuten maankäytön suunnittelussa, historian- ja maisemantutkimuksessa sekä arkeologiassa. Käytettävissä olevaan historialliseen kartta-aineistoon liittyy paljon puutteita ja rajoituksia, ja niinpä suomalaisasumukset on merkitty karttoja kattavammin ja yhteismitallisemmin erilaisiin väestöluetteloihin paikoin 1900-luvun alkupuoliskolle asti. Kirjassa selvitetään, miten historiallisten väestöluetteloiden sisältämiä paikkatietoja voidaan hyödyntää uuden ajan maaseutuasutuksen paikantamisessa. Väestöluettelotietojen avulla rekonstruoidaan etelähämäläisen Lammin pitäjän asutuskehitystä. Väestöluetteloiden sisältämiä epäsuoria sijaintitietoja, kuten talon- ja torpannimiä, geokoodataan digitaaliseksi paikkatiedoksi Lammin asutuskehityksen kannalta keskeisinä murrosajankohtina ryhmäkyläajasta hajakyläaikaan. Geokoodauksen viiteaineistoina käytetään eri-ikäisiä suurimittakaavaisia karttoja, kiinteistönmuodostumistietoja, asumusten haltijaketjuja ja asumusnimien sijaintiviittauksia. Käytettyjä menetelmiä ja lähteitä selostetaan kylä- ja asumuskohtaisesti. Merkittävälle osalle väestöluetteloihin kirjatuista lammilaisasumuksista esitetään yksityiskohtainen sijainti poikkileikkausvuosina 1694, 1773 ja 1855. Ensimmäinen ajankohta kuvaa aikaa ennen ruotujako- ja torpparilaitosta, toinen aikaa ennen isojakoa ja talonpoikaistorppia sekä kolmas torpparilaitoksen suuruuden ja toisaalta isojaon jälkeistä siirtotila-aikaa. Vastaavia menetelmiä voidaan käyttää maaseutuasutuksen paikantamisessa myös muilla alueilla. Väestöluettelotiedot tuovat lisäarvoa erityisesti 1800-luvun asutuksen tarkastelemiseen ja maaseudun haja-asutuskehityksen tutkimiseen. Kirjassa on yhteensä 33 mittakaavassa 1:40 000 (A4) tuotettua värillistä rekonstruktiokarttaa Lammin asutuksesta vuosina 1694, 1773 ja 1855. Lisäksi kirja sisältää lähes sata mustavalkoista otetta Lammin alueelta valmistetuista kartoista 1600-luvulta 1900-luvulle.

Weitere Produkte vom selben Autor

Lammilaisia 1910 Riihiranta, Juha

47,60 €*