Liskokuningas

Kuningasliskon harhautustarkoituksessa ihmisyhteisölle kehittämä roolihahmon, Jahve Herran, Kuivan Autiomaan Tappajademonin seuraajien, kristittyjen uskonnollinen oppi, kristinusko kiteytyy kirjan seuraavissa luvuissa tiivistettynä. Raamatun sisältämät valheet ja Jahve Herran sadistinen luonne paljastetaan sen omista teksteistä löytyvin suorin kirjallisin lainauksin, todistein sekä tapahtumin. Raamatun valheellisesta sisällöstä siirrytään kristittyjen näistä pyhistä teksteistä sepittämiin erilaisiin tulkintoihin, kuvitelmiin, jopa perättömiin satuihin. Välillä Jahve Demonin ja hänen seuraajiensa toimintaa tarkastellaan yhteiskuntatieteellisestä (historia, psykologia, sosiologia ja kasvatus) näkökulmasta! Kirjassa tuodaan esille yhteiskuntaamme riivaavan väkivallan perimmäinen syy, judeokristillinen uhkaan ja lupauksiin nojaava kasvatus! Lopuksi sekä Raamatusta, että kristittyjen teksteistä löytyvien havaintojen pohjalta tarkastellaan muita maapallolla esiintyviä, laajojen kansanjoukkojen absoluuttisina totuuksina pitämiä, uskonnollisia ja niiden kaltaisia oppeja, harhakäsityksiä. Viimeiseksi suKelletaan (luvut Täydellinen antautuminen sekä Strange Days) apokalyptisiin painajaisiin. Ja mikä oleellisinta, tämä kirjanen vastaa yksiselitteisesti kysymykseen: Miksi nämä sadut ovat oikein syntyneet?

Weitere Produkte vom selben Autor