Lumihuippujen lapset

Tarinassa sukelletaan nepalilaiseen lastenkotiarkeen vapaaehtoistyöntekijän silmin. Syödään riisiä ja linssisoosia, pelataan krikettiä, satuina toimivat ikivanhat koulukirjat. Välillä taloon saadaan yllätysvieraita, lauantaisin tanssitaan ja hiukset pestään täiaineella. Sitten Himalajan vuoristopoluille suunnataan oman itsensä sherpana. Illat kuluvat majatalojen ruokasaleissa jakinkakkakamiinoiden lämmössä uusiin korkeuksiin sopeutuen. Ilmastonmuutos tuntuu konkreettisesti jäätiköiden sulaessa ympärillä. Matkan vaivoiltakaan ei säästytä. Mutta maailman korkein huippu; se on siellä. Lopuksi ajellaan koirat peräkontissa Suomesta kohti Espanjaa. Alppi-vaellusten jälkeen tarkoitus olisi työllistyä eteläisemmän auringon alle. Se ei olekaan niin yksinkertaista. Teos on kirjoittajan kolmas matkakirja. Kompassi on edelleen vähän suunnaton, mutta parempi niin! "Polvenkorkuiset shakkimestarit ja vähän sitä vanhemmat ekspertit löivät minut usein kevyesti, vaikka kuinka yritin hieroa aivonystyröitäni." "Ehkä jokin itsesuojeluvaistollinen hälytyskello olisi voinut soida päässäni nähdessäni kissan kokoisen siimahännän ravintolassa lautasia lipomassa, mutta eipä ollut soinut." "Tällä pallolla ei pääsisi korkeammalle kuin sinne, minne juuri nyt näin."

Lukuisat reissut ovat vieneet Mirjami Pelkosen (FM, synt. 1984, Oulu) ympäri maailman. Ensimmäinen pitkä matka suuntautui Australiaan vuosina 2004-2005. Kroonisen matkattomuuspahoinvoinnin ja vuoristottomuustaudin vuoksi tien päälle on täytynyt sittemmin hypätä monta kertaa uudelleen: reppu selässä reissaamaan, vaihto-oppilaaksi, töihin, harjoitteluun, vapaaehtoistöihin, vaelluksille. Kaikille muille mantereille paitsi Etelämantereelle. Kirjoittajaa viehättävät vuorten rinteet, vaelluspolut, viidakot ja valtameret. Matkaamisen suola on uusien paikkojen haistelu mahdollisimman kummallisissa olosuhteissa. Matkapäiväkirja on kulkenut vuosien saatossa mukana aina. Niiden pohjalta on syntynyt kolme omakustanteista matkakirjaa. Näissä tarinoissa ajellaan nimismiehenkiharaisilla vuoristoteillä, ylitetään tutisevia riippusiltoja ja sompaillaan suurkaupunkien metroverkostoissa. Tutuksi tulevat katuköökkien antimet, kielimuurit ja kyykkyvessat. Välillä maistellaan marsua, paetaan sarvikuonoa puuhun ja poltetaan varpaat aavikkohiekassa. Sitten onkin autonrengas puhki, reitti solmussa ja ruoka loppu. Ja kärsitään vatsataudista, konkurssista ja elämänpalapelin vaikeudesta. Mutta silti; matka vie, tiessä on imua ja kauemmas on pidempi matka. Sinne missä kieli on risuaitaa, sarjakuvakalat oikeita ja aurinko nousee väärästä suunnasta. Feel the place. Mikäli kaipaat matkakuumetta, sukellusta muihin maailmoihin tai vauhdikkaasti eteenpäin kulkevaa nojatuolimatkaa, tervetuloa mukaan!