Lyhyt akateeminen erityisperehdytys

Oletko pohtinut mikä on optimaalinen tie akateemiseen menestykseen? Akateemiselle kehittymiselle on loputtomasti erilaisia reittejä, mutta monia näistä yhdistää holistinen ja generalistinen ote. Tässä kirjassa ei siksi esitetä asioita yleistettyinä self help näkökulmina, vaan aiheina joita lukija itse kehittää omien tarpeidensa mukaan. Tarkoituksena on havahduttaa lukija kehityksen kokonaisuuteen. Rasituksesta väsynyt mieli ei opi samalla tavalla kuin huolehdittu, avara ja intuitiota käyttävä mieli. Kirjoituksilla avataan aiheita, joiden yhteisenä pyrkimyksenä on akateemisesta elämästä huolehtiminen, sekä kauniin mielen intuition synty. Kirjoituksissa keskitytään niihin teemoihin ja taipumuksiin, mitä yliopistoissa ei ole monesti aikaa tai paikkaa kehittää. Muistin käyttö, itsensä tunteminen, rehellisyys, kritiikin sietokyky ja ajattelun avoimuus ovat kirjoitusten keskeisiä teemoja. Erityisperehdytyksen ydinajatus lähtee siitä, ettei yksilöllinen henkilökohtainen kehitys noudata aina yliopiston curriculumin sisältöjä. Saattaa olla että tarvitset sen lisäksi valtavan skaalan muitakin ajatuksia ja ajattelua, mikä yhdessä riittää synnyttämään erinomaisia henkisiä taipumuksia.

Ari J. Tervashonka (s. 1988) on humanistinen kolumnisti ja fysiikan historian väitöstutkija. Hän on myös mentoroinnut lukuisia akateemikkoja ja hänet tunnetaan myös filosofiatapahtumien puhujana. Tervashongan tutkimustyö keskittyy metodologisesti systemaattisen analyysin soveltamisen kehittämiseen.

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
UEF DSA Newspaper Annual yearbook 2021-2022 Ari Tervashonka, Juha-Matti Huusko

24,99 €*
Download
ePUB
UEFDSA Newspaper Annual yearbook 2020 Ari Tervashonka, Juha-Matti Huusko

19,99 €*
Download
ePUB
UEFDSA Newspaper Annual yearbook 2019 Ari Tervashonka, Juha-Matti Huusko

19,99 €*