Neljän Naisen Kalevalainen Veden virtauksen jooga

Kädessäsi on joogakirja Kalevalan naisten hengessä. Kirja johdattaa sinut Ainon, Louhen, Lemminkäisen äidin ja Marjatan matkassa kohti omaa sisäistä minuutta. Kirjassa on kansalliseepoksemme Kalevalan kirjoittajan Elias Lönnrotin runoja ja kirjoituksia sekä ihanan Tiina Piilolan kysymyksiä liittyen minuuteen ja Kalevalan naisten vahvuuksiin nykypäivän naisissa. Kirja on jaettu neljän naisen lukuihin, joista jokainen sisältää niin tiedon päivä- kuin yöpuolta. Jokaisessa luvussa on myös kerrottu kyseisen naisen tarina sekä siihen liittyvä jooga- ja meditaatioharjoitus. Kirjassa on myös kansanperinteen mukaisia hoitoja kuten erilaiset hunajahoidot sekä totta kai saunan parantava voima. Kirja mukailee luomaani Neljän Vahvan Naisen retriittiä. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi matkalle kohti Kalevalan naisten maailmaa.

Elinikäisen oppijan innolla ja kyltymättömällä tiedon janolla varustettu kirjoittaja. Vuosien saatossa harjoitellut hidastamista ja pysähtymistä, mutta joka siltikin huomaa palavasti hakeutuvansa haasteiden äärelle. Kuluneen vuoden aikana teki matkan oman minuutensa Kalevalan naisiin ja löysi heistä yhtymäkohtia, vahvuuksia ja voimavaroja nykypäivän naisten maailmaan. Psyykkinen valmentaja, luontovalmentaja ja -joogaohjaaja, restoratiivinen työyhteisösovittelija sekä työhyvinvointi-innostuja, kuuntelija. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin palvelun tuottaja.

Verwandte Artikel

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Pisaroiden kiru elämän kigosta Ninni Villgren

7,99 €*
Download
ePUB
Työvoinnin Puuhastelukirja Ninni Villgren

9,49 €*