Ohdakemaa 2

Ohdakemaa II jatkaa prinsessa Jelisepan kertomana hänen itsensä, Josia Joshuanpojan ja Narrin tarinaa. Jelisepa on yhä vierailulla Warginlaaksossa ja yrittää parhaansa mukaan noudattaa Jooel Vaeltajan neuvoja päästäkseen lähemmäs sitä, mitä kaipaa. Etsintäkuulutettu Didrik Didrikinpoika on vapaalla jalalla ja Josian joutuu pelkäämään niin sisarensa kuin oman turvallisuutensa puolesta. Myös valtakunnan tilanne on epävakaa. Kuningas Willef yrittää välttää uuden sodan, mutta onko hän valmis uhraamaan henkilökohtaisen onnensa säästääkseen kansansa kärsimykseltä? Narri, josta on tullut Josian henkivartija, kärsii omista ristiriidoistaan. Valtakunnan ja henkilökohtaisen tilanteensa kärjistyessä Jelisepa joutuu kohtaamaan oman sisäisen umpikujansa. Henkisesti ja ruumiillisestikin koettelevien tapahtumien myötä hän ajautuu ristiriitaisia tunteita herättävien totuuksien eteen. Mutta aavistus jostakin syvemmästä yhteydestä on kuin höyhen, joka uhkaa karata tavoittamattomiin tuulenpuuskan mukana. Sadunomainen keskiaika antaa puitteet monipolviselle tarinalle, jonka sisältämät teemat ovat ajattomia. Ohdakemaan tarinat kuvaavat ulkoisten tapahtumien lisäksi ihmismielen moniulotteisia kokemuksia, ja kehittävät siten tehokkaasti lukijan mielitajua ja tunneälyä. Eläydy siis mukaan ikiaikaiseen taisteluun hyvän ja pahan, rakkauden ja pelon välillä! Kirjasarja jatkuu Jelisepan ja uusien kertojien myötä. Lisämateriaalia löydät Ohdakemaa- blogista.

T. H. Hukka on mielenterveystyössä toimiva psykologi, joka kirjoittaa sekä nykyaikaan sijoittuvia "luuseritarinoita" että sadunomaista psykologista fantasiaa. Hän pitää myös mielenterveyttä ja arvopohjaista elämäntapaa käsittelevää blogia "Mieli Hukassa". T. H. Hukan kirjoituksissa yhdistyvät psykologian alan ammatillinen asiantuntijuus ja omien neuroepätyypillisten piirteitten kautta saatu kokemusasiantuntijuus. http://www.mielihukassa.blogspot.com

Verwandte Artikel

Ohdakemaa 2 Hukka, T. H.

17,90 €*

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Ohdakemaan vaeltajien tarinoita T. H. Hukka

4,49 €*
Download
ePUB
Ohdakemaa 11 T. H. Hukka

11,99 €*
Download
ePUB
Ohdakemaa X T. H. Hukka

10,99 €*
Download
ePUB
Ohdakemaa 12 T. H. Hukka

11,99 €*