Onni ja Lapin noidan lumous

Joulun alla Onnin kotitalon pihalle ilmestyy kaksi värikästä pöllöä. Linnut pyytävät Onnia mukaansa Korvatunturille, jossa tarvitaan kiireesti apua. Pelostaan huolimatta Onni lähtee lintujen mukaan. Perillä selviää, että Onni on ainut, joka pystyy kohtaamaan Joulupukin maata ilkeillä tempuillaan piinaavan Lapin noidan. Onni joutuu kokoamaan kaiken rohkeutensa kamppaillessaan noidan taikavoimia vastaan. Onni ja Lapin noidan lumous on talvinen seikkailukertomus, jossa liikutaan Joulupukin maassa. Tarinassa on taikavoimia, satuhahmoja ja pohjoisen tunnelmaa.

Pirita Wahlstedt-Niskanen on jyväskyläläinen lastenkirjailija, joka on kirjoittanut vuosia ja opiskellut kirjoittamista myös yliopistossa. Hän on julkaissut aiemmin kolme lasten kirjaa.  Kuvituksesta vastaava Samuel Wahlstedt on lukiolainen, joka on harrastanut piirtämistä kuvataidekoulussa 8-vuotiaasta lähtien.

Verwandte Artikel

Onni ja Lapin noidan lumous Wahlstedt-Niskanen, Pirita

25,20 €*