Pohjolankatu

Pohjolankatu on kertomus 1960- 80- luvun Suomesta. En tiedä, onko nyt paremmin kuin silloin, mutta siitä olen onnellinen, että lapsuuteni sain viettää juuri tuohon aikaan, vaikka silloinkin vitutti, niinkuin nytkin, niin mitään, en mitään vaihtaisi pois. Kannan mielummin ratkaisuja, kuin ongelmia, ongelmiahan saa tilaamattakin ja myös aiheetta. Aiheeton ongelma on 120- kiloinen juoppohullu levyseppähitsaaja, joka luulee sun päätä jumiin jääneeksi kossupullon korkiksi. Nyt se naurattaa ja pierrettää, silloin vain pierretti. Hyvän, pahan ja rajalla olevien vuoropuhelua, ilman täytteitä ja kuorrutuksia, ilman sääliä, ymmärrystä ja paljaalla... Mustaa huumoria, huumorin kuningasta ja kuningatarta paljaalla!

Pohjolankatu on seurannut minua lapsuudestani saakka, niin hyvässä, kuin pahassakin. Tapahtumat ovat kuin eilisestä päivästä, muistan kaiken niin kirkkaana, että noin 40- vuotta myöhemmin, päätin kirjoittaa sen juuri sellaisena, kuin sen koinkin. Kirjoittaessani ymmärsin, että lapsuuteni olikin aika turvallista ja että minusta välitettiin, toisin oli monilla muilla. Sain elää tapahtumarikkaassa ympäristössä, mielenkiintoisten ja vähemmän mielenkiintoisten ihmisten ympäröimänä. Parasta mitä jäi, oli järkyttävä stondis, että sai elää juuri tuolloin.