Rhonabwyn uni - kymriläinen kansantaru

Breuddwyd Rhonabwy (Rhonabwyn uni) on keskiaikaisesta käsikirjoituksesta tunnettu kymrinkielinen kansantaru. Tämä kirja sisältää kertomuksen Jani Koskisen kymristä suomentamana sekä hänen kirjoittamansa taustoituksen. Juonitiivistelmä: Powysin kuningaskunnan hallitsija Madog Mareduddinpoika määrää sata miestä etsimään kiertolaiseksi ryhtynyttä veljeään. Yksi etsintöihin osallistuvista on Rhonabwy. Kahden muun miehen kanssa hän päätyy vieraaksi järkyttävässä kunnossa olevaan taloon. Sään takia miehet joutuvat jäämään taloon yöksi ja Rhonabwy nukkuukin kolme päivää ja kolme yötä. Unessaan Rhonabwy kohtaa Iddogin, joka kertoo nuorempana yllyttäneensä [Britannian myyttisen kelttihallitsijan] Arthurin ja tämän sisarenpojan Medrodin taistelemaan toisiaan vastaan Camlanissa. Rhonabwy jatkaa Iddogin seurassa Hafren-joelle, jonka rantamilla he tapaavat Arthurin. Arthur alkaa pelata shakkia Owain Urieninpojan kanssa, mutta puheille pyrkivä palvelusväki häiritsee pelirauhaa useaan otteeseen. Lopulta Arthur hermostuu ja rutistaa kultaiset shakkinappulat tomuksi. Kaikesta päästään kuitenkin sopuun ja runonlaulajat saapuvat ylistämään Arthuria.

Jani Koskinen on valmistunut Helsingin yliopistosta maisteriksi pääaineenaan suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Sivuaineopintoja hänellä on useista muista kieliaineista. Hän on julkaissut useita kymrin kieleen sekä muihin kelttiläiskieliin liittyviä teoksia.

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Download
ePUB
Download
ePUB
Unohda Bretagne, lähde Breizhiin! Jani Koskinen

6,99 €*
Download
ePUB