Tie täynnä elämää

Uuden kokoelman laulut ja runot ovat syntyneet kahden viime vuoden aikana. Mukana on myös suorasanaisia tekstejä vuosien varrelta sekä kymmenen sivun kokoista värikuvaa. Aiheet ja tyylit vaihtelevat taivaan ja maan välillä. Toivon mukaan lukija löytää sisällöstä itselleenkin läheisiä sirpaleita. Puroista pienin saa kantaa vettä niin virvoittavaa, pienestä näin alkunsa saa kirkkaiden lähteiden maa. Pieniä puroja kulkee lävitse polttavan maan. Yksi jos uomansa sulkee, toinen jo on tulvillaan. Juoksunsa yhteen kun liittää, korven saa kukoistamaan. Pieniä puroja riittää keskellä aution maan.

FM Terttu Lajunen on äidinkielen lehtori, jonka nuoruushaaveena oli julkaista joskus oma kirja - sisältöä silloin vain puuttui. Aikanaan toive alkoi toteutua musiikin myötä. Tekijä kokee saavansa aiheet ja sisällön lahjaksi. Lauluja, runoja, tekstejä ja kuvia on koottu Laululintu-sarjan kolmeentoista kirjaan. Lauluja ja sävellyksiä on myös äänitetty.

Verwandte Artikel

Tie täynnä elämää Lajunen, Terttu

28,90 €*

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Aurinkoa kirkkaampi Terttu Lajunen

9,49 €*
Download
ePUB
Vanhaa ja uutta Terttu Lajunen

3,99 €*
Download
ePUB
Syvä kuin meri Terttu Lajunen

6,99 €*
Download
ePUB
Heijastuksia Terttu Lajunen

9,99 €*