Tuntematon täydennysmies

Tuntematon täydennysmies -romaani kertoo Karkkilan seuduilta kotoisin olevien nuorten miesten elämästä talvisodan jälkeen ja jatkosodan aikana. Nuorukaiset aloittivat varusmiespalveluksensa syyskuussa 1941, jolloin jatkosotaa oli käyty 2 kuukautta. Neljän kuukauden koulutusjakson jälkeen heidät lähetettiin vuoden 1942 alussa rintamalle. Vuonna 1921 syntyneet sotamiehet palvelivat 2 vuotta samassa joukkueessa Suurlahdessa, Maaselän kannaksella. Joukkueen pääpuolustusasema oli Leijonan tukikohta, joka sijaitsi vain 80 metrin päässä vihollisen linjoista. Menossa oli asemasotavaihe ja joukkueiden tehtävänä oli linjojen valvonnan ohella puolustusrakenteiden rakentaminen. Työskentely etulinjassa vaati jatkuvaa valppautta tykistö- ja kranaattikeskitysten, linjoille pyrkivien partioiden ja tarkka-ampujien takia, eikä joukkue välttynyt menetyksiltä. Romaanin päähenkilö on Olli, jonka kautta valotetaan hänen perheensä ja paikkakunnan tapahtumia kyseisenä aikana. Romaani perustuu joukkueessa palvelleiden sotamiesten muistelmiin ja heidän komppaniansa sotapäiväkirjoihin sekä jatkosotaa käsittelevään kirjalliseen aineistoon.

Ulla-Kirsti Junttila on vuonna 1950 syntynyt muotoilija ja taiteen lisensiaatti. Hän on toiminut pitkän uransa aikana tuote- ja ympäristösuunnittelijana, opettajana ja tutkijana sekä julkaissut useita tietokirjoja ja artikkeleita kaupunkiympäristön suunnittelusta. Viime vuosina hän on opiskellut luovaa kirjoittamista ja kirjoittanut novelli- ja romaanikäsikirjoituksia, joista on aiemmin ilmestynyt romaani Poikani Olavi.

Verwandte Artikel

Tuntematon täydennysmies Junttila, Ulla-Kirsti

22,30 €*

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Poikani Olavi Ulla-Kirsti Junttila

12,99 €*