Kapinallinen, Pelastaja, Petturi ja Äpärä

Kirjanen kertoo yksityiskohtaisesti massa- eli joukkopsykologiasta, massojen milteipä pakonomaisesta orgastisesta kaipuusta, yleisestä ja yhtäläisestä rakkaudettomuudesta ja sen käyttämän massapropagandan aakkosista esimerkkitapauksen, Jeesuksen, Genesaretinjärven kapinnallisen elämän kautta. Kirjanen on vaaralinen ja ennen kaikkea kiusallinen valtaapitäville ja heidän marioneteilleen, sillä se kertoo käytännöllisin esimerkein kuinka Jeesuksen tapauksessa totuutta kierretään, muunnellaan ja vääristellään omien etujen, kuten itsetunnon pönkittämisen, sosiaalisen aseman, yhteiskunnallisen arvostuksen ja/tai omien taloudellisten etujen vuoksi. Kirjasesta käy selville kuinka henkinen ja viime kädessä fyysinen kidutus valjastetaan propagandavankkurien vetäjiksi ja kuinka tarpeeksi monta kertaa toistettu vale muuttuu lopulta totuudeksi. Kirjanen paljastaa yleisesti vaietun juutalaisten sammumattoman vihan Jeesusta ja sitä myöten kristittyjä kohtaan. Kirjanen tuo myös esille Raamatun tekstin, jonka mukaan kristinusko on syntyisin rikollisjärjestö, joka alusta lähtien on naamioinnut ahneutensa, kaikkinaisen pahuutensa, kristillisellä rakkaudella - hyvyydellä.

Hän joka uneksii, on turhaa julkisuutta kaihtava henkilö, joka on kurkkua myöten täynnä rakkaudettomuuden push-up rysiä, tyhjiä paperitähtiä, muoviämpäreiden jonotusta sekä kissanhiekan ja ilotulitusrakettien kotiin kiikuttamista. Kirjoittaja on asemaltaan ammattitieteilijäin yleisesti ylenkatsoma kehnonpuoleinen kotitarvefilosofi, joka jätti akateemisen uransa keskeytettyään jo vuosikymmeniä sitten yliopisto-opiskelunsa yhden professorin ja parin tohtorin tieteellisen ylimielisyyden ja älyllisen epärehellisyyden vuoksi. Koko hänen elämänsä on ollut sekä omakohtaisesti harjoitettua että sivusta tarkkailijana seurattua massapsykologian käytännön kenttäkoetta ja siinä ohessa kirjoittaja on perehtynyt kaikkeen käden ulottuvilla olleeseen mieltä kiinnostavaan: metafysiikkaan, filosofiaan, psykologiaan, sosiologiaan, shamanismiin, valokuvaukseen, tuottamiseen, elämöintiin, sieniin, satuihin, avaruuteen, erilaisiin ötököihin, shakkiin, sanoihin, matkusteluun, ufologiaan, kaunokirjallisuuteen, kasveihin, intiaaneihin, uskontotieteeseen, historiaan, mytologiaan, magiaan, riimeihin, vaelteluun, tieteiskirjallisuuteen, ruokakulttuureihin, runouteen, antropologiaan, kieleen, salatieteisiin, erotiikkaan, kaiken maailman hömppään, kalastukseen, kiviin, rock and rolliin, kukkasiin, perhosiin, hiljaisuuteen sekä tietysti - rakkauteen. Kirjoittajalla ei ole mitään julkisuutta vastaan, mutta julkisuuden on oltava omaehtoista ja kiireetöntä julkisuutta, sillä kirjoittajalla ei ole enää tarvetta mihinkään tai minnekään, eikä hän ole mikä väittely- tai kiistelykone.

Verwandte Artikel

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Pahan Naamiot Hän Joka Uneksii

4,99 €*
Download
ePUB
Vale Muuttuu Lopulta Totuudeksi Hän Joka Uneksii

4,99 €*
Download
ePUB
Tiennyt Mitä Rakkaus On Hän Joka Uneksii

4,99 €*
Download
ePUB