Rommikolaa ja mustia aukkoja

Seisomme kuvitteellisen vuoren jyrkänteellä. Valmiina hyppäämään. Tönäisemään toisemme reunalta. Mielen syvyyksissä kyteneitä runoja, ajatuksia ja mustia aukkoja. Satumaisen hiprakan omaavia runoja. Ripaus rommikolaa ja mustia aukkoja.

Vapaa sielu, lienee se fraasi, jolla kuvata M. A. Morténin töitä sekä persoonallisuutta. M. A. Mortén, kirjailimellä Emi Eden. Taiteilijan tuotantoa ja ulkomuotoakin ajattellen, tulee mieleen moneen suuntaan räiskyvä Emi, jonka hiukset liikkuvat tuulessa kuin hiukkaset. Maalaukset ja runot toimivat hiukkasten ja avaruuden kasvu-alustana. Emin mieli ja tarinat sisältävät useita osioita ja aina uuden sokkelon. Muotoonsa päässeet työt korreloivat rinnakkaistodellisuuksissa kelluvia yhtäläisyyksiä. On vaikeaa kuvitella Emi raskaisiin töihin, vaikka yllättävän paljon jaksaa kantaa fyysisesti, kuin henkisesti. Ajatuksenjuoksut ja mielikuvitusmatkat ovat Morténille luonnollinen työympäristö, M. A. Mortenin ensimmäiset teokset ovat tehty rakkaudesta, Englannin kielellä kirjoitettuja runoteoksia. A varuussa tapahtuvia aaltoja, rakkauden mystisistä maisemista. DON'T PANIC ilmestyi 2016, jonka jälkeen 2019, Mind flowers: Poetry and problems, jatkoi Morténin maalaamaa avaruusmaisemaa, kansissa ja runoissa. RiMinäkuvaa luomassa, eri elementtien tanssin, ihmissuhteiden ja vilinän välissä.

Weitere Produkte vom selben Autor

Download
ePUB
Mind flowers: Poetry and problems M. A. Mortén

6,49 €*
Download
ePUB
Don't panic M. A. Mortén

5,49 €*